Ritva Malinen 170125

MILLAISEN VANHUDEN HALUATTE, IHMISHOITAJAN VAI TABLETTITIETOKONEEN?

Nyt keskustellaan ikäihmisten hyvinvoinnista tai pahoinvoinnista, ihan miten vain. Suuret ikäluokat vanhenevat ja ovat jääneet pois työelämästä.

Suuri osa heistä on työskennellyt julkisella puolella hyvinvointialalla, palvelualalla tai teollisuudessa. Kaiken kaikkiaan matalapalkka-aloilla, joista ei kummoisia työeläkkeitä ole kertynyt. Palkasta on kuitenkin mennyt joka kerta työeläkemaksu. Sitä ei kysytty, haluaako sen maksaa, vaan se meni automaattisesti.

Nyt siis he ovat eläkkeellä ja heidän pitäisi tuntea turvallisuuden tunnetta, että heistä pidetään huolta, kun he vanhenevat. Kuinkas sitten on käynytkään? Heidän karttuneisiin eläkkeisiinsä on kajottu ja heidät on pistetty maksamaan huonosti hoidettua julkista taloutta. Nyt kun he alkavat ikääntyessään sairastua ja tarvita julkista hoitoa, yksityiseen kun ei ole varaa, niin hallinnon säästöt kohdistuvat heihin.

Ovatko he todella ansainneet tällaisen kohtelun?

Minä olen 70-vuotias. Isäni sai aivoverenvuodon ja halvaantui 62-vuotiaana. Hän eli 10 vuotta kunnallisessa hoitokodissa pyörätuolipotilaana. Kova paikka asentaja-levyseppäasentajalle, joka koko ikänsä tehnyt raskasta teollisuustyötä paperitehtailla.

Äitini työskenteli Postin palveluksessa, kunnes joutui jäämään sairaseläkkeelle. Hän eli 92-vuotiaaksi, asui kotonaan. Minä kävin töiden jälkeen hänen luonaan hoitamassa asioita ja ostimme ruokapalvelun, kauppapalvelun, yksityisen siivouspalvelun sekä maksoimme kotisairaanhoidon loppuvaiheessa.

Eläke ei ollut kaksinen, koska äitini aloitti työelämän vasta keski-iässä. Kävi jopa Helsingissä tenttimässä kansakoulun päästötodistuksen, jotta sai viran postilaitoksessa. Karjakolle kun ei ollut eläkettä kertynyt. Hänenkin eläkkeeseensä silti Sipilän hallitus pääsi rokottamaan aikoinaan.

Uskon, että he olivat hoitonsa eläkkeestään ansainneet, niin kuin ovat sadat tuhannet muut nyt sitä tarvitsevat.

Suomessa on paljon lähihoitajia työttömänä, kun eivät ole saaneet työtä julkiselta puolelta tai yksityiseltä. Jos ovat saaneet, ovat uupuneet kesken matkan. Luin juuri vähän aikaa sitten, kuinka nuori vastavalmistunut lähihoitaja iloitsi, kun sai työpaikan vanhainkodista. Hän paloi loppuun muutamassa kuukaudessa. Kertoi, että haluaisi olla työssä, mutta jatkuva työaikojen vaihto, ylipitkät vuorot, kiire ja selvä vanhustenhoidon laiminlyönti teki alalla olon kestämättömäksi.

 

Monet nuoret haluavat olla hoitotyössä, jos vain työolot olisivat sellaiset, että siellä jaksaisi olla. He haluavat myös keskustella vanhusten kanssa ja vaikka ulkoilla, mutta nykyinen laitoshoitomalli ei siihen kannusta eikä siihen ole yksinkertaisesti aikaa.

Joku kirjoitti, että nämä nuoret ovat laiskoja eivätkä kestä mitään rasitusta.

Tähän en usko pätkääkään. Systeemi on vain sellainen, että näiltä nuorilta otetaan luulot ja kuvitelmat pois heti alkuunsa, kun tulevat työelämään tutustumaan. Nyt heidät korvataan tablettitietokoneella, joka laitetaan vanhuksen pöydälle ja sanotaan hänelle, että siihen tulee kuvapuhelu hoitajalta, jolle voi kertoa, miten tänään voi.

Heidät jopa ohjeistetaan ottamaan lääkkeet sitä kautta. Vanhus, joka saattaa olla jo hieman muistisairas, sekoittaa helposti eri tabletit, joita siinä pöydällä on otettavana. Minunkin äitini sotki lääkkeet, vaikka ne oli dosetissa eri päiville ja ajoille laitettuna, eikä hän ollut muistisairas. Se kyllä tutkittiin, mutta oli vain ikää paljon ja kädet tärisivät. Lattialta minä niitä sitten poimin ja mietin, että mitkähän lääkkeet jäivät tänään ottamatta. Pillerit olivat hyvin samannäköisiä jopa minun silmilleni.

Mitä haluan sanoa teille? Haluan sanoa, että laittakaa nyt käsi sydämelle ja kysykää itseltänne, tämmöisen vanhuudenko haluatte vanhemmillenne? Tällaisen vanhuudenko haluatte tulevaisuudessa itsellenne?

Kyse on siitä, miten hoiva-alan rahat kohdennetaan. Miten asuminen hoidetaan, kun tullaan ikäihmisiksi. Kyse on myös siitä, annetaanko nuorille mahdollisuus työllistyä hoiva-alalle. Uskokaa pois, he haluavat tehdä siellä töitä, kun työ on inhimillistä ja työolot kunnossa, ja palkka sellainen, jolla nuori pärjää.

Ritva Malinen

Nokian eläkeläiset ry:n puheenjohtaja